Lisäravinne taivas vai helvetti?

Alunperin oli tarkoitus päivittää mietteitä motivaatiosta kehityksestä, mutta jätetään se nyt seuraavaan kertaan ja mietiskellään lisäravinteita. Niitähän minulla riittää, voisin melkein veikata että monen miehen kaapit kalpenee mun varastojen rinnalla ;). Sain tänään nimittäin testiin TREC NUTRITIONIN isolaatin, mä olen nirso, mutta tuo maistuu ja hyvältä! Perusajatus ja se mitä kyselijöille toitotan, puhdas ruoka ennen kaikkea – kun se ei riitä tai treenit alkaa olla sen verran kovia, tarvitaan ennenkaikkea aminohappoja katabolian pois sulkemiseen. Myönnetään olen huono esimerkki tai hyvä – testaan – maistelen – tutkin lisäravinteita. Ja sen takia purkkia ja purnukkaa on ihan riittämiin ja aina pitää saada muutama lisää.

Tänään TokkaSportilta tarttui mukaan OsmoPurea jota käytän sekä ennen treeniä että treenin aikana, edullista eikä aiheuta verensokeri vaihteluita isoinakaan määrinä, sekä se ei maistu millekään kun muut tuotteet ovat makeutettuja. TRECn Isolate minttusuklaa maussa, ihan kun joisi minttusuklaa suklaata (tiedän kuitenkin miltä minttukrokantti maistuu :) ) sekä Mannisen GrowMax testiin. HMB tä olen käyttänyt ennen tabletti muodossa etenkin jalkapäivinä, katsotaan miten tuo toimii.  kuva 1-2

Tähän väliin pikku vinkkinä, se halvin ei aina ole parasta, varsinkaan jos kyseessä on Hydralysoitu Isolaatti, EU:n mukaan ISOLAATTI sanaa saa tuotteessa käyttää kun se sisältää vähintään 2% puhdasta isolaattia ja puhtaan isolaatin Euroopan markkina hinta on kuitenkin yli 30€ kilolta tietääkseni edelleen.

EAAta menee pitkin päivää, ja koska sitä menee paljon sen pitää myös maistua hyvältä, SportLife ProSeries sarjan (jonka muuten Matti Halonen on itse suunnitellut) EAA päärynä maussa on ihan super hyvää. Mannisen EAA taas treenin aikana ja sitä ennen koska se sisältää valmiiksi citrullinemalaattia. Aamulla heti herättyä EAAta – Glutamiinia sekä Leusiinia.

Aamulla menee kourallinen vitamiineja:

C vitamiinia

B vitamiinia

Omegaa

Monivitamiinia (tablettina ja nestemmäisenä)

D vitamiinia

Utricalcinia

Kelpamaxia

Sinkkiä

ALA

Ennen treeniä:

Kun yksi ei enään riitä
Kun yksi ei enään riitä

OsmoPurea

EAA ta

BCAA ta

CitruPurea

Arginiinia

Beta-alaninea

Kreatiinia

Himalajan kristallisuolaa

MSM jauhetta

Treenin aikana:

OsmoPurea

Leusiinia

EAAta

Himalajan kristallisuolaa

Treenin jälkeen:

Isolaattia (HydraIso tai nyt tuo Trecn isolaatti)

Glutamiinia

Kreatiinia (jää pois kun GrowMax alkaa)

Vehnänorasta jauhetta

Ashwagandha jauhetta

C vitamiinia ja magnesiumia

Illalla vielä ennen nukkumaan menoa (aina kun muistan) c vitamiinia ja magnesiumia.

Idea on kuitenkin se panosta muutamaan hyvään ja laadukkaaseen perustuotteeseen, kikkaile kun siihen on aikaa ja rahaa :).

TREClta tulee muuten hurjasti vaatteitakin lähi tulevaisuudessa sekä miehille että naisille, tilasin jo vähän ennakkoon koska verkkareita ja huppareita ei ole ikinä liikaa.

Tuotemerkkejä ja valmistajia vilahtelee tekstissä ja teksti perustuu täysin omaan kokeilun haluuni, ei yhdenkään valmistajan mainostamiseen :).
Tuotemerkkejä ja valmistajia vilahtelee tekstissä ja teksti perustuu täysin omaan kokeilun haluuni, ei yhdenkään valmistajan mainostamiseen :).

Sunnuntaina tuli leivottua muutama (seitsämän) pellillinen pullaa, ja kun siitä pullan tuoksussa vietti sen muutaman tunnin – olo ei todellakaan ollut mikään maailman paras.

Huomenna on pakko käydä vieraissa kaunistautumassa (mun luotto ripsitaikuri on aivan liian kiireinen) ja Niskasen Wellun käsittelyyn Mayor´sille iltapäivällä.

2 vastausta artikkeliin ”Lisäravinne taivas vai helvetti?”

  • Onpa vaikuttava valikoima lisäravinteita! Silmään pisti vaan erityisesti että
    aika paljon syöt C-vitskua..?

    Nythän on tullu tutkimuksia, joissa C-vitamiinin nauttimisesta erityisesti treenin ympärillä on ollu jopa haittaa palautumiseen. Lihastohtorin blogissa esim löytyy lisää infoa.

    • Viime dieetillä meni C vitaminia jopa 7000mg päivässä, nyt enään maksimissaan 1500mg pitkävaikutteista. Mitään merkittävää eroa en ole huomannut kokeillessani eri määriä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *